Ensimmäinen ja viimeinen valitusvirsi

Ajattelin että tänään voisi olla se odotettu valittamisen päivä. Sitä ennen tosin voisin vähän kertailla kuulumisiani kun en ole ehtinyt/jaksanut tähän bloginkirjoitteluun taas hetkeen syventyä. Viimeksi kirjoittelin huhtikuun lopulla, eli siis jonkun vertaa sen jälkeen kun muutin tänne uuteen paikkaan. Elämä on sen jälkeen sisältänyt lähinnä arkea: opiskelua, hieman enemmän stressiä lukukauden lähestyessä loppuaan, kavereiden kanssa hengailua, muutamaa biitsikäyntiä ja kaikenmoista möllötystä. Erikoisempia juttuja ovat olleet Maltan kansainväliset ilotulitefestarit (joissa esityksiä säestettiin musiikin kera), kavereiden tuttujen vierailut (pääsin mm. verestämään saksantaitojani Joeyn vanhempien kanssa), muutamien kavereiden ja ystävien läksiäiset ja muutama oppilaitosvierailu koulun puolesta (änkytysklinikka ja erityiskoulu kehitysvammaisille).

Kesä ja RIP-sandaalit, jotka tuuli vei parvekkeelta mennessään

Sujuvuuden häiriöt II kurssin tehtävän vaatima pakolliset änkytykset julkisissa tiloissa suoritettu, syystäkin siis hyvä mieli :)

Euroviisuillan (sattuma) illallinen, jonne kukin väsäili kaikenlaista herkullista

Maltan bussit...

Minulla oli 3 isoa koetta paikallisten viimeisen vuosikurssin opiskelijoiden kanssa. 2 niistä käsitteli logopediaa, josta minun pitäisi periaatteessa tietää ei sen enempää tai vähempää, kuin kaikki! Päädyin tekemään aiheesta mind mapin muistini avuksi, siitä tuli 19 A4 kokoinen.

Mutta niin, voisin siirtyä varsinaiseen aiheeseen, eli valitukseen.  Jotenkin olen kokenut että en ole saanut niitä negatiivisia asioita välitettyä tarpeeksi realistisesti aiemmissa blogiteksteissäni. En mielestäni ole (yleensä) hirveän pessimistinen ihminen, mutta alkoi jo itseäkin ärsyttämään, kun vaikuttaa siltä että vaihdossa ei ole yhtään hankalaa tai ikävää asiaa. Siispä, asiaan.

Koulu

•  Rakennukset on ihan ok, mitä nyt vähän hämmentävää on se, kun ei ole tottunut siihen, että sisällä on yleensä järjestäen kylmempää kuin sisällä, johtuen tehokkaasta ilmastoinnista. Täältä kävellessä hieman kyllästyttää, kun sairaala, jossa minulla on kanssa luentoja sijaitsee yliopiston takana, kävelyä n. 20 min. ylämäkeen.
• Tiedonkulku opettajien ja opiskelijoiden välillä on todella surkeaa!!! Siis tämä asia on ottanut pannuun niin paljon tämän vuoden aikana ettei mitään rajaa. Opettajat harvemmin itse lähettävät opiskelijaryhmälle mailia asioista, vaan ne kulkevat joko luokan opiskelijaedustajan (jos kulkevat) kautta tai suullisesti luennoilla, tai opiskelijoiden kesken. Vaikka halusin kovasti olla maltalaisten luokkakavereideni ystävä, niin ei siitä oikein mitään tullut. He eivät koskaan ole kutsuneet minua mihinkään ja silloin kun yritin kutsua heitä tupareihini tai teelle, niin eipä ketään ole koskaan kiinnostanut. Tämä taas vaikuttaa siihen, että joskus jäät paitsi tiedoista, kun ne juttelevat näistä asioista keskenään eivätkä sitten muista/tule ajatelleeksi ilmoittaa vaihtareille.
• Opettajatkaan eivät ole aina sen parempia. Jotkut myöhästelevät, jotkut eivät ota huomioon että vaihtareilla ei välttämättä ole ihan kaikkea samaa tietoa kuin paikallisilla opiskelijoilla (esim. Speech-Language Department ei tarkoittanutkaan sitä mun lähisairaalan departmentia vaan tästä nimestä paikalliset opiskelijat jo automaattisesti tunnistavat että tarkoitetaan toista departmentia toisessa kylässä. Opettaja vielä väitti kirjoittaneensa mailiin kylän nimen, mutta eipäs kirjoittanut, tarkistin). Kerran myös opettajani suorastaan valehteli päin naamaa. Tämä harmitti tosi paljon. Olin myöhässä luennolta, väännettyäni viime hetkeen yhtä tehtävää + kävin tulostamassa sen (oma vika tietty) joka piti palauttaa ko. luennolla. Tulin paikalle, istuin alas ja huomasin että nyt tällä luennolla kyllä puhutaan toisesta aiheesta X. Kysyin vierustoveriltani asiasta ja hän kertoi että he olivat päättäneet pari päivää sitten pitää tämän kurssin luennon kurssin Y paikalla, jonne olin luullut tulevani. Minulla ei ole kurssia X ollenkaan. Hetken päästä korkeassa asemassa oleva opettaja sanoi ”ah, Disa, koska olit myöhässä, päätimme pitää tämän aineen luennon nyt, tällä paikalla.” Hän siis valehteli pokkana minulle päin naamaa, syyllistäen minut tekemästään virheestä. Ai että, kyllä kiehuin, mutta olin samaan aikaan niin hämmentynyt, etten tiennyt mitä sanoa. En sitten jaksanut valittaa asiasta myöhemmin. Mietin myös, että kuuluuko täällä ottaa vastaan moiset käyttäytymiset opettajan osalta, sillä täällä opiskelijat kunnioittavat opettajiaan todella paljon, käyttäen nimityksiä Ms., Mr. ja Dr (ja tämä ope siis tosiaan korkeassa asemassa). Noh, se siitä.
• Yliopiston kirjastot ovat todella kökköjä täällä, ehkä sen takia täällä ei myöskään hirveästi pyydetä lukemaan kirjoja tentteihin. Ihmetyttää myös, että institute of health caren pienessä kirjastossa toimitaan vielä paperipohjalta. Kirjasto sijaitsee modernissa sairaalassa ja kirjastokin on muuten todella uudenaikainen. Sitten ärsyttää, kun joutuu aina jättämään reput ja kaikennäköiset laukut semmoseen lokerikkoon (ilman vartiointia) kun tulee kirjastoon. Arvokkaat tavarat pitää tunkea taskuun ja läppärit, muistiinpanot etc. kantaa käsissä jos meinaa työskennellä kirjastossa.
• Kieliongelmat. Englanti on pääasiallinen toimimiskieli. Paikalliset käyttävät maltaa, mutta jos ulkomaalainen sitä yrittää sönkätä niin reaktio on lähinnä huvittunut ja maltalainen vaihtaa kielen englanniksi. En ole siis käytännön maltaa oppinut, koska sitä ei yksinkertaisesti tarvita. Maltalaiset puhuvat maltaa luennoilla keskenään ja saattavat vastata maltaksi. Ymmärrän heidän fiilikset myös (mutta niin tämä blogihan oli vain minun itsekkäästä kannastani tänään)… mutta kyllä ketuttaa kun ei mitään ymmärrä, eikä tunne olevansa tervetullut ympäristön puolesta. Joskus opettajat saattavat myös lipsahtaa puhumaan maltaa ja jos jaksaa niin niitä sitten muistuttaa olemassaolostaan. Myös se harmittaa, että vaikka ope puhuis englantia niin jos maltalaiset käyttää maltaa, niin se todella häiritsee keskustelun seuraamista. Opettajan puheenvuoroista voi päätellä keskustelun suuntaa.. mutta usein se myös on niin, et jos joku kysyy maltaks jotain niin myöskin opettaja lipsahtaa maltan puolelle.

Yleiset fiilikset

• Alku oli tosi hankalaa. Olin yksinäinen (en myöskään ystävysty kovin nopeasti) ja esim. kaikki tytöt, jotka tapasin oli aika pintaliitoporukkaa tai muuten epäkypsiä. Alun kielikurssilla meinas pää tippuu välillä irti, kun otti niin paljon päähän, ihme puberteetti-ikäisten touhuu (kihertelyä, kikattelua ja tunnin häirintää). Ei jaksa semmoisten seura kiinnostaa. Myöskin terveysongelmat tuotti päänvaivaa, mistä ensinnäkin löydän jonkun terveyskeskuksen minne menen, miten pääsen sinne, kuinka siellä toimitaan etc. etc. Nyt onneksi on jo takanapäin ne jonottelut siellä odotushuoneessa. Aloinpa tosin arvostamaan suomalaista terveydenhuoltoa ja välineistöä... Kaiken tämän ohella elämän muiden asioiden hoitaminen oli tosi uuvuttavaa. Yritin löytää kohtuuhintasta kämppää ja myös tietty käydä koulua. Pelkästän koulunkäynnissä ja uuteen maahan sekä kulttuuriin tottumisessa olisi ollut tarpeeksi.
• Vähitellen ikävä monia asioita kohtaan alkoi tulla. Kaipasin suomenkieltä ja suomen puhumista. Kaipaus ihmisiä, kissoja ja luontoa kohtaan tuli myös. En osaa julkisesti avautua sen enempää parisuhdeasioista, mutta sanotaan näin, että olen tyytyväinen miten hyvin kuitenkin meillä on mennyt. Tottakai joskus on huonompia aikoja ja ikävää ja joskus parempia aikoja, mutta pääosin vaihdonaikainen kaukoseurustelu oli minulle oikein positiivinen ja parisuhdetta vahvistava kokemus. Palatakseni yleiseen ikävään, luonto on ollut kova pala. En ole kai koskaan oikein ollut kaupunkilaistyttö, mutta täällä vielä vähemmän. Tottakai täälläkin on luontoa, mutta se ei välttämättä ole niin vehreä ja on se muutenkin erilainen.. kaikki kasvit on ihan outoja ja luonto siten "kummallista" minun silmiini

Majoitus

• suurin ärsytyksenaiheeni on siivoojat. Ne ei todellakaan kunnioita yksityisyyttä. Et tiedä milloin ne on tulossa ja mihin aikaan. Ja sitten kun ne tulee ne ei odota edes mitään elonmerkkiä. Ennen ne saattoi koputtaa, mutta nyt eivät tee sitäkään. Pienellä niksillä opin laittamaan avaimen sillä tavalla lukkoon, että sitä ei voi avata ulkopuolelta. Siivoojat myös kerran lainas ex-kämppikseni hiusharjaa (???) ja heittivät huoneestani yhden pussin roskiin, koska jostain syystä päättivät että ne ovat roskia. Mistään tällaisesta ei ollu sovittu, eikä mulla ole missään vaiheessa ollut huoneessani roskista. Sehän olisi tietysti ollut liian suuri vaiva kysyä minulta, joka makasin 4 metrin päässä sohvalla, että voiko tämän heittää roskiin.
• Melu: asun ekassa kerroksessa, 0-kerros on maakerros, jossa myös on biljardipöytä. Nyt kun kesä ja kaikenkarvaiset kielikurssit ovat alkaneet Maltalla, niin täällä on paljon kaikenkarvaisia lapsia ja nuoria. Ne on meluisia. Ja sitten kun siitä biljardipöydästä otetaan silloin tällöin se maksujuttu pois, niin sitten ne kakarat vaan hengaa sen pöydän luona ja leikkii sillä=miekkailee biljardikepeillä, pallottelee niitä palloi käsillä siinä pöydällä (=jatkuva meteli, eikä vain satunnainen klonksailu), ja kamala meteli kun jatkuvasti ne pallot tippuu lattialle. En tiiä, tänään meinas lähtee järki, kun kova kolina ja kaikennlainen meuhkaaminen oli monia tunteja jatkuvaa, siis aivan non-stoppina ja kun omassa kodissaan ei pysty sitä meteliä pakenemaan.
• toinen melun aihe on rempat, tänään alkoi kello 8:30. Ja minä tykkään yleensä nukkua pitkään ja puuhata yöllä... 
• kolmas on sitten vähän vanhemmat opiskelijat, jotka mekastaa illalla ja yöllä tullessaan baareista. Monet, jotka myös viettää täällä vain vähän aikaa on aika ajattelemattomia toisia kohtaan ja esimerkiksi popittaa omasta asunnostaan (jonka parveke uima-altaalle päin) täysillä omaa musiikkiaan majoituspaikkamme uima-altaalle päin. Vaikea ymmärtää, miten ihmiset voi olla niin ajattelemattomia toisia kohtaan.
• Ehkä näistä johtuen sitten olen aika väsynyt.. heräilen helposti kaikkiin mahdollisiin meteleihin. Odotankin innolla sitä että saan rauhassa nukkua, milloin tykkään ja olla rauhassa omassa asunnossani jos tykkään.

Aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä jo jokin aika sitten, jotenka alun päivittelyt kaipaavat päivittelyä nekin jo. Olen esim. tutustunu kahteen  NSTS:läiseen italialaiseen tyttöön, Eleonoraan ja Valentinaan enemmän, kovin kivoja ovat. Tällä hetkellä istun Valentinan kämpässä kirjoitamassa tätä yhden yhteisillallisen jälkeen. Pari päivää sitten kävin yhden veggie van myyjän farmilla, tänään palautin viimeiset esseet (jee!) ja sain tietää että pääsin niistä kolmesta isosta kokeesta läpi, sekin on aika jee. En juuri epäile etten näistä pienemmistä kokeista pääsis läpi :).Tähän loppuun ajattelin laittaa kuvasaldoa, jota on kertyny edellisen kirjoittamiskerran jälkeen.

.

Elenan (ex-kämppikseni) läksiäiset. Kuvassa vasemmalta Valentina, Nadim, mie, Eleonora, Elena, Deborah, Selami ja Marie

Elenan pakkailuja

 St. Juliansin yön maisemia

Joey ja minä

4. vuosikurssin opiskelijoiden helpottuneita hymyjä viimeisen kokeen jälkeen, heillä siintää edessään jo valmistusmisjuhlat. Hametta käyttävä kuvassa ei tosin ole opiskelija vaan eräs mukava lehtorimme

Katumaisemia

Maalaismaisemia

Vierailu Johnny (vieressäni) vihannesmyyjän farmilla. Hän valmisti meille myös maittavan aterian ja omatekemäänsä viiniä. Harmi ettei tullut otettua kunnon kuvaa lautasestani, pupun kallo hampaineen kaikkineen jäi hieman kummittelemaan mieleeni.

Hengailua NSTS:llä. Tein englanninkieliset vaihto-opiskelujäähyväisiin sopivat sanat biisiin Jäähyväiset. Tuntuu, että aina jää jotain puuttumaan kun yritän sanoa heippoja ihmisille. Pää menee ihan tyhjäksi, enkä oikein osaa sanoa mitään järkevää, lähinnä suusta tulee "take care, was nice meeting you, bye" tai jotain yhtä tylsää. Luultavasti en edes vielä oikein tajua, että monia en varmaankaan tule näkemään enää. Halusin kuitenkin sanoa jollain tavalla, että he ovat olleet merkityksellinen osa elämääni, joka tapauksessa. Ja tuntuu, että pystyn paremmin mielin sanomaan ihmisille heipat tällä tavalla :). Tosin, tuolla nimenomaisella hetkellä en soita ko. laulua...toivottavasti kaverilla ei ihan noin levee virne ole sinä hetkenä kun sanon heipat ja se pääsee eroon munsta ;P

En nyt ole ihan varma, sainko tarpeeksi sitä olennaisinta, eli valitusta tähän blogitekstiin. Lähinnä se johtuu siitä, että sitten kun alkaa kirjoittamaan niin ei meinaa muistaa niitä negatiivisii asioi, mitkä on ottanut aivoon, elleivät ne sitten ole tapahtuneet aivan lähiaikoina. Mutta, pointtina nyt kuitenkin ehkä enemmänkin oli tuoda sitä esiin, että vaihtovuoteen on mahtunut paljon muutakin kuin pelkkää ruusuilla tanssimista (..onhan niissä ne piikitkin...). On muuten harvinaisen tyhmä sanonta, nyt kun sitä ajattelee. Mutta, nyt vois vähitellen painuu jo unille, huomenna mennään vierailee Hypogeumissa. Loput päivät menee varmaan pakkaillessa, kavereille heippoja sanoessa ja rannoilla lokoillessa... tai näin olen ainakin suunnitellut, saa nähdä mitä vielä tulee eteen :P. Palaan siis Suomeen ensi viikon torstaina - uskomatonta, mutta totta! Seuraavan kerran saatankin siis kirjoitella jo Suomen kamaralta. Ja varmasti kirjoittelenkin, sillä nyt on aika minun lomailun, haluan käyttää viimeiset hetket muuten kuin tietokoneen edessä kyhjöttäen, kun ulkona on kaunis päivä; siitä olen jo saanut tarpeekseni.

Heippa ja nähdään pian! :)